LYÖNTIJÄLKIEN KORJAAMINEN
13.6.2022
PYSÄKÖINTI HUOLTOHALLIN ALUEELLA
20.6.2022
Show all

MIDNIGHT SCRAMBLE

Juhannuksen tyylikkäin golftapahtuma on saavuttanut tänäkin vuonna huiman suosion!

Olethan yhteydessä mahdollisista muutoksista toimistoon pikaisesti, sillä meillä on osallistujia jonossa odottamassa mahdollisesti vapautuvia paikkoja.

Kilpailussa pelataan 9 reikää siten, että lähtöjä on kentän kaikilta tiiauspaikoilta. Tämä tarkoittaa, että eri joukkueilta lasketaan pisteet eri väyliltä, mutta kaikki pelaavat kuitenkin saman määrän reikiä. Joukkueen tuloskortin saa caddiemasterilta ja pallot saatetaan ilmaan yhteislähdöllä klo 17.00.

Pelimuotona on edelleen Texas Scramble
Kaikki pelaajat avaavat tiiltä ja joukkue valitsee näistä avauksista mielestään edullisimmassa paikassa olevan pallon. Tästä paikasta jatkavat kaikki muut, paitsi pelaaja jonka avaus on valittu. Pallot asetetaan mahdollisimman lähelle alkuperäistä sijaintia. Näin jatketaan reikään asti, kuitenkin niin, että viheriöllä joukkueen kaikki jäsenet saavat putata. Joukkueen jokaiselta pelaajalta tulee huomioida vähintään kaksi avausta.

Kolme parasta joukkuetta ja paras look palkitaan.

Tapahtumassa tehdään myös hyvää – osallistujilla on mahdollisuus tukea Naisten Pankin toimintaa maksamalla vähintään viiden euron tai oman mielen mukaisen tukisumma. Tällä pienellä panostuksella olet mukana hyväntekeväisyyden lisäksi myös Naisten Pankin arvonnassa. Lisätietoja Naisten Pankin toiminnasta >>

Ruuhkien välttämiseksi osallistumismaksu 35€ (ja mahdollinen tuki Naisten Pankille) on mahdollista maksaa ennen kilpailua caddiemasterille tai MobilePaylla nroon 84977. Itse kilpailupäivänä osallistumismaksun voi suorittaa joko caddiemasterille tai ravintolaan.

Huomioithan, että golfauton käyttö kilpailussa on sallittua ainoastaan terveydellisistä syistä.

JUHANNUS BUFFET 2022

ALKURUUAT

Lindrothin puutarhan vihersalaatteja ja dijon-vinegrettä
Caesarsalaattia (L,G)
Meloni-fetasalaattia ja vuonankaalia (L,G)
Varhaiskaali-wasabicoleslaw (L,G)
Sokeri-suolattua lohta, marinoitua fenkolia ja piparjuuricremeä (L,G)
Sinappi ja tillisilliä (L,G)
Balsamico marinoituja herkkusieniä (M,G)
Mummonkurkkuja (L,G)
Kanamunaa ja rapuskagenia (L,G)
Saaristolaisleipää ja focacciaa (L)
Oliiviöljy voita (L,G)

LÄMPIMÄT

Pulled porkkia ja savu-bbqkastiketta (L,G)
Viktor Elon kesämakkaroita (L)
Varhaisperunaa ja kevätsipulivoita (L,G)

JÄLKIRUOKA

Masarponemoussea ja mansikkaa (L,G)
Kahvi ja tee

Tervetuloa kaikkien aikojen mahtavimpaan juhannuskisaan!

Ystävällisin terveisin

Aura Golf ry
klubitoimikunta