LYÖNTIJÄLKIEN KORJAAMINEN
6.5.2020
WHS- JA SÄÄNTÖKOULUTUS 13.5.2020
13.5.2020
Show all

LADYKAPTEENIN TERVEISET

Hyvät Aura Golfin naisjäsenet,

Haluan uutena naiskapteenina aluksi kiittää Teitä kaikkia saamastani luottamuksesta ja tuesta. Aika vuosikokouksesta tähän päivään on mennyt nopeasti tutustuessani toimenkuvaan ja suunnitellessani naisten tapahtumia yhdessä uuden naistoimikunnan kanssa. Tavoitteenamme on kehittää toimintaamme vastaamaan naisjäsenien toiveita ja tarpeita ja saada näin mahdollisimman moni mukaan toimintaamme – olemme olemassa teitä kaikkia varten!

Maailmanlaajuinen koronapandemia on vaikuttanut arkeen monin eri tavoin tänä keväänä. Naisten tapahtumakalenteriin 2020 se on vaikuttanut siten, että naistoimikunta päätti huhtikuun alussa pitämässsään kokouksessa järjestää naisten tapahtumia vasta toukokuun puolivälin jälkeen poikkeustilan mahdollisesti päätyttyä ja pandemiatilanteen rauhoituttua. Tämän hetken tietojen mukaan poikkeustila ja osa rajoituksista jatkuvat vielä 13.5. jälkeenkin, joka tullaan huomioimaan tulevien tapahtumien toteuttamisessa.

Sakari Ahon ja Ville Sirkiän teemapäivät naisille aloitetaan torstaina 14.5. klo 18.00 ja ensimmäisenä teemapäivänä keskitytään peruslyönteihin raudoilla ja puilla. Ilmoittautuminen on avattu Nexgolfissa.

Naisten kierrokset alkavat kauden avaustapahtumalla 7.6.2020 ja niitä pelataan kaiken kaikkiaan seitsemän kierrosta syyskuun puoliväliin asti. Naisten kierrokset ovat rentoja pelikierroksia, joilla voi löytää esimerkiksi uusia pelikavereita, kokeilla eri pelimuotoja ja nauttia liikunnan ilosta. Kierrosten jälkeen tavataan (koronasäädösten salliessa) klubitalolla ja palkitaan parhaat suoritukset ja/tai arvotaan paikalla olevien kesken jotain pientä kivaa. llmoittautumiset Nexgolfissa viimeistään pelipäivää edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä.

Naisten erikoiskilpailuja Vuoden Lintubongari (eniten birdiejä tehnyt) sekä Eclectic kisataan 1.5. alkaen 30.9. asti. Laita tulokset ylös vaikka kalenterin reunaan kunnes pääsemme merkitsemään niitä naisten pukuhuoneen tauluille. Uutena erikoiskilpailuna starttaa myös naisten kierrosten Pistekuningatar, jonka palkinnon vie naisten kierroksilla eniten henkilökohtaisia pistebogey pisteitä kerännyt pelaaja. Tuloksessa huomioidaan neljän parhaimman kierroksen pisteet.

Olemme suunnitelleet myös naisten golfmatkaa sekä yllätysohjelmaa heinäkuun naisten kierrosten yhteyteen. Tiedotamme näistä erikseen naisten jäsenkirjeellä ja AG Ladyt Facebook-ryhmässä, kun suunnitelmat vahvistuvat.

Toivottavasti tullaan tutuiksi mahdollisimman monien naisten kesken kauden aikana!

Aurinkoista alkanutta golfkesää,

Jane Oinonen
naiskapteeni