KENTTÄ SULJETAAN 30.10.2022
26.10.2022
Show all

KIITOS GOLFKAUDESTA 2022

Pelikausi 2022 Ruissalossa on päättynyt sunnuntaina 30.10.2022. Pelitoiminta aloitettiin keväällä huomattavasti normaalia myöhemmin, vasta 12.5.2022. Pelikauden alun viivästyminen johtui vaikean talven tuomista ongelmista kentänhoidossa, mutta jälkikäteen arvioituna päätös viivästyttää alkua oli oikea. Kauden päätös oli nykystandardien mukaan melko normaalissa ajankohdassa. Pelipäiviä kertyi yhteensä 172 kpl, kun niitä vuotta aikaisemmin oli 192 kpl.

Pelaajamäärät olivat huomattavasti alhaisempia kuin kahtena edellisenä vuonna, vaikka toki täytyy huomioida kentän myöhäinen avaamisajankohta. Pelaajamäärät ovat edelleen korkeampia kuin mihin ennen pandemia-aikaa oli totuttu. Kokonaiskierrosmäärä oli 29.700 kierrosta, kun se viime vuonna oli 34.000 ja sitä vuotta aikaisemmin 39.500 kierrosta.

Nyt Ruissalon golfkenttä hiljenee pelitoiminnan osalta, range toimii vielä toistaiseksi normaalisti.

Aura Golf ry kiittää lämpimästi jäsenistöään ja vieraspelaajia sekä yhteistyökumppaneita ja muita sidosryhmiä golfkaudesta 2022. Nähdään Ruissalossa viimeistään keväällä 2023!

Ystävällisin terveisin

Sami Pere
Aura Golf ry
toiminnanjohtaja

gdpr-image
Tämä sivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä tätä verkkosivustoa hyväksyt tietosuojakäytäntömme.