Ajanvaraus

Tapahtumat

Kauppa

TILANNEKATSAUS KENTÄLTÄ

Pelikauden alku lähestyy ja Ruissalossa näyttää varsin hyvältä!
​​​​​​​

Hyvät Aura Golfin jäsenet,


Olemme jälleen uuden golfkauden kynnyksellä ja tiedustelut kentän sekä muiden palveluiden avaamisesta alkavat yleistyä. Seuraavassa on katsaus kentän talvehtimisesta sekä lähiviikkojen toimenpiteistä ja tavoitteista.


Olosuhteet olivat kokonaisuutena varsin suotuisat kentän talvehtimiselle. Nopeita ja merkittäviä muutoksia olosuhteissa ei talven aikana tapahtunut, joka on yleensä lähtökohtaisesti positiivinen asia. Kentänhoidon kannalta harmillisimpia talvituhoja ovat jääpolte sekä eri sienitaudit, joista lumihome on varmasti terminä yleisin ja tunnetuin. Näiden vitsauksien aiheuttamia vaurioita ei tänä keväänä tarvitse ainakaan laajamittaisesti korjailla. Ainoan varsinaisen ongelman tai tarkemmin sanottuna viivästystekijän aiheuttaa syvä routa, jota pääsi pitkän pakkasjakson aikana syntymään melko vapaasti, kun maata suojaava lumipeite oli varsin ohut tai paikoitellen sitä ei ollut lainkaan. Routa viivästyttää kasvun alkamista sekä toisaalta myös kastelujärjestelmän käyttöönottoa. Keväällä on yleensä melko viileää ja kuivaa, joten kastelua tarvitaan jo ennen varsinaisen pelikauden alkua tuulikuivumisen estämiseksi sekä kasvukauden alettua heinä tarvitsee tietysti vettä elääkseen.


Kentän väylät hiekoitettiin ennen lumien sulamista ja tämän viikon aikana päästään tekemään ensimmäisiä varsinaisia kentänhoitotöitä. Lähipäivinä asennetaan harsot viheriöiden suojaksi ja sitä ennen niille tehdään tarvittava tautitorjunta sekä kostutusainekäsittely, jotta viheriöt eivät harsojen alla altistu sen enempää taudeille kuin kuivuudellekaan. Pian tämän jälkeen ensimmäiset kentänhoidon kausityöntekijät astuvat palvelukseen ja siitä ei ole enää pitkä matka kauden avauslyöntiin Ruissalossa. Pelikauden alkamisaikaa ei ole vielä mahdollista vahvistaa ja vaikka silmämääräisesti olosuhteet näyttäisivätkin kohtuullisen keväiseltä, niin mitään ennätysaikaista avaamista ei ikävä kyllä ole tiedossa. Kenttä avataan Ruissalossa heti kun se on siihen valmis ja tässä kohdassa on varmasti turvallista sanoa, että pelikauden 2026 voi odottaa alkavan huhtikuun loppuun mennessä.


Rangella toimitaan vielä toistaiseksi itsekeruuperiaatteella. Koneellinen kerääminen aloitetaan siinä vaiheessa, kun rangen olosuhteet antavat tähän mahdollisuuden. Ruuhka-aikoina pallojen kerääminen tapahtuu puolen tunnin välein, tasalta ja puolelta. Pallojen ja pallokorien vieminen rangen alueelta ei ole sallittua, samoin nurmelta lyöminen tulee jättää myöhempien aikojen riemuksi.


Rangen käytössä tapahtuu merkittävä toiminnallinen muutos, kun eRange-avaimet tullaan korvaamaan WiseGolfin applikaatiolla. Toimivien eRange-avainten saldot on mahdollista siirtää WiseGolfiin. Lisätietoja tästä ja ohjeita keskeisimpiin WiseGolfiin liittyviin asioihin tullaan jakamaan hyvissä ajoin ennen pelikauden sekä ajanvarauksen alkua.

Ystävällisin terveisin


​​​​​​​Sami Pere
Aura Golf ry
​​​​​​​toiminnanjohtaja