Pekka Sivula
8.8.1924 – 26.5.2018
Aura Golf ry:n perustajajäsen, kunniapuheenjohtaja ja kenttäarkkitehti Pekka Sivula on kuollut sairauden uuvuttamana Naantalissa 26.5.2018.
Sivulan ansiot turkulaiselle ja suomalaiselle golfille sekä varsinkin Aura Golf ry:lle ovat merkittäviä. Vuonna 1958 Sivula oli mukana perustamassa Turkuun golfseuraa, Aura Golfia. Vuonna 1964 valmistui seuran ensimmäinen kenttä Artukaisiin, mutta kahden vuoden vuokrasopimuksen päätyttyä seuran tuli aika etsiä uusi alue kentälleen. Turun kaupungin arkkitehtina toimineen Pekka Sivulan panos oli tärkeä. Tarkoitukseen sopiva alue löytyi Ruissalosta, mutta maat oli vuokrannut viljelyskäyttöön ja vuokra-aikaa oli vielä paljon jäljellä. Lopulta Sivula sai kuitenkin maita viljelleen Veikko Laurilan luopumaan ennenaikaisesti oikeuksistaan ja niin Aura Golfin nykyinen kenttä sai ainutlaatuisen miljöönsä.
Sen ensimmäiset 9 reikää valmistuivat syksyllä 1969 ja ne suunnitteli Lauri Arkkola. Loput yhdeksän reikää olivat sitten Pekka Sivulan ensimmäinen kenttäsuunnittelun työnäyte. Ne saatiin valmiiksi vuonna 1983, jolloin Ruissalon kentästä tuli järjestyksessään Suomen neljäs 18-reikäinen golfkenttä.
Kaunis Ruissalo käyntikorttinaan Pekka Sivula alkoi vähitellen suunnitella kenttiä myös muualle Suomeen, ja sai hän peräti viisitoista muuta klubia vakuuttumaan taidoistaan. Sivulasta tuli Kosti Kurosen jälkeen Suomen toiseksi tuotteliain golfkenttäarkkitehti.
Aura Golfin puheenjohtajana Sivula toimi vuosina 1981–1983 ja Suomen Golfliiton hallituksessa hän istui 1960-luvulla.
Pekka Sivulan muistoa kunnioittaen
Aura Golf ry