VUOSIKOKOUSKUTSU 27.2.2019
1.2.2019
KESÄTÖIHIN KENTÄNHOITAJAKSI
27.2.2019
VUOSIKOKOUSKUTSU 27.2.2019
1.2.2019
KESÄTÖIHIN KENTÄNHOITAJAKSI
27.2.2019
Show all

EHDOKKAITA AURA GOLF RY:N HALLITUKSEEN

Tähän uutiseen päivitetään kaikkiin vapautuviin hallitustehtäviin ehdokkaaksi etukäteen ilmoittautuneiden henkilöiden lyhyet esittelyt.

PUHEENJOHTAJA

Pauli Heikkinen
Olen 62 -vuotias innokas golffari ja kilpagolfin seuraaja. Aloitin golfin pelaamisen 32 vuotta sitten Keniassa, jossa pääsin pelaamaan joka viikko kuuden vuoden ajan. Tasoitus tippui ja usko jatkuvaan kehittymiseen oli hurja. Olen asunut työni vuoksi vuosia kolmessa eri maassa. Ulkomailla olen pelannut 170:llä eri kentällä ja Suomessa yli 80:llä kentällä. Uskon, että tämän taustan kautta voin tuoda ideoita Aura Golfin kehittämiseen.  Aura Golfin jäseneksi minut hyväksyttiin kesällä 1990. Aura Golfista tuli Afrikan vuosien jälkeen meidän perheelle kesän tukikohta vuosikymmeneksi. Miika ja Sari pelasivat junnuryhmissä ja myöhemmin saivat kesätöitä klubilta. Perheen golfporukka täydentyi, kun Kaijakin aloitti pelaamisen. Oma tasoitukseni on hivuttautunut kauaksi singelistä. Toki usko nousukierteen taittumiseen on vahva.

Olen päättänyt asettua ehdolle Aura Golfin uudeksi puheenjohtajaksi. Uskon, että työ- ja elämänkokemukseni auttaa minua johtamaan hallitusta tuloksellisesti. Olen luonteeltani sosiaalinen ja mieluusti toimin erilaisissa verkostoissa.  Olen työskennellyt viimeiset 11 vuotta SPR:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajana. Järjestöjohtajan tausta auttaa minua hahmottamaan golfyhteisön dynamiikan merkityksen. Aura Golfissa eri toimijoiden roolitukset ovat näyttäytyneet minulle selkeinä. Suuriin muutoksiin en näe tarvetta. Hallituksen, toimikuntien, toiminnanjohtajan ja työntekijöiden tehtävänä on vaalia ja kehittää sille uskottua maailmanluokan golfkenttää ja tyylikästä klubimiljöötä Aura Golfin omista vahvuuksista käsin. Hyvä klubihenki ilmenee arvostavana toinen toistemme ja vieraidemme kohtaamisena. Silloin olemme onnistuneet, kun Ruissalosta palaa kotiin tyytyväinen jäsen tai vieraspelaaja.

Ahti Koskilahti
Golfin, ja tarkemmin Aura Golfin, merkitystä itselleni on vaikea pukea sanoiksi. Mailoihin ja Aura Golfin viheriöihin tutustuin ennen kuin aloin kävellä, ja TS-golfkoulusta 90-luvun puolivälissä suoritetun green cardin jälkeen sain (luvalla) pelata muidenkin kanssa kuin oman isäni. Aura Golf oli kesämökkini, ja laji vei täysin mennessään. Pelasin kilpaa kansallisella tasolla – välillä ihan menestyksekkäästi – ja haaveilin golfammattilaisuudesta. Aura Golf mahdollisti kisamatkat, harjoittelun, ulkomaanleiritykset ja huippuvalmennuksen. Lisäksi sain viisi kesää työskennellä caddiemasterina ja siten yhdistää kesätyön, aktiivisen kilpailemisen sekä harjoittelun. Halusin näinä nuoruusvuosina olla aktiivisesti mukana myös seuran toiminnassa ja siksi sekä klubi- että valmennustoimikunta tulivat tutuiksi.

Golfammattilaista minusta ei tullut, vaan valmistuin Turun kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi ja aloitin työt Helsingissä Nordean investointipankissa. Vaimoni Siirin kanssa muutimme Helsinkiin töideni perässä. Asuimme lähes kuusi vuotta Helsingissä, mutta Turku ei lähtenyt meistä. Viikonloput ja lomat vietimme Turussa, ja minä golfkaudet Aura Golfissa. Takaisin Turkuun tulimme viime vuoden toukokuussa, ja aloitin työt PwC:llä Corporate Finance -neuvonantajana.

Siirin lisäksi perheeseeni kuuluu kaksi pientä tytärtä, Sigrid ja Astrid. Siiri on jäsen Aura Golfissa ja toivottavasti tulevaisuudessa myös molemmat tytöt.

Olen päättänyt asettua ehdolle Aura Golfin uudeksi puheenjohtajaksi. Toivoisin olevani kaikkien jäsenten helposti lähestyttävissä oleva aktiivinen edustaja. Aura Golf on jäsentensä seura ja tärkeä vapaa-ajanviettopaikka. Tämän lisäksi Aura Golf on huippu-urheilua vahvasti tukeva urheiluseura, jossa lajin aloittamisen ja harrastamisen tulee olla helppoa. Seuralla on vahva brändi, pitkät ja arvokkaat perinteet, mutta samalla haluamme olla moderni lajin, harrastuksen ja vapaa-ajanvieton edelläkävijä. Aura Golf on lajin kansallinen ja kansainvälinen suunnannäyttäjä nyt ja tulevaisuudessa.

Olli-Pekka Saario
Golfharrastukseni alkoi vuonna 1990, jolloin olin mukana perustamassa Wiurila Golf ry:tä. Toimin seuran kapteenina ja varapuheenjohtaja useiden vuosien ajan. Muutettuani takaisin syntymäkaupunkiini Turkuun liityin Aura Golfin jäseneksi vuonna 2003. Pelitasoitukseni on tällä hetkellä liian alhainen eli 9,5. Vaikka oma peli ei ehkä viime vuosina ole aina kulkenut, niin nautin golfista ja siihen liittyvistä asioista. Sen takia olen päättänyt asettua ehdolle Aura Golfin uudeksi puheenjohtajaksi.

Työelämässä toimin Turun Seudun Osuuspankin toimitusjohtajana. Johtajana olen enemmän uudistaja kuin vanhaa säilyttävä. Uskon, että myös golf harrastusmuotona kaipaa uudistumista, sillä kilpailemme jatkuvasti entistä kovemmin siitä, mihin me pelaajat jatkossa vapaa-aikaamme käytämme.

Vaikka työni vie kohtuullisen paljon aikaa myös ”virka-ajan” ulkopuolella, on golf minulle tärkeä asia ja harrastus. Siksi lupaan johtaa seuran hallitusta aktiivisesti ja siihen aikaa käyttäen, jos minut puheenjohtajaksi valitsette.

KAPTEENI

Harri Lehtinen
Golf on minulle mieluisa harrastus ja minut näkeekin kentällä ja klubilla kesällä usein. Golf on onneksi myös yhteinen harrastus vaimoni Marjon kanssa. Myös poikani Iiro on Aura Golfin jäsen. Olen pelannut erilaisia pallopelejä nuorempana paljonkin, golf on kuitenkin ollut tärkein laji minulle jo pitkään. Aura Golfin jäsen minusta tuli vuonna 1995.

Työelämässä olen toiminut erilaisissa myynti- ja markkinointitehtävissä, myös yrittäjänä 11 vuotta. Tätä kautta olen tutustunut Turun alueen yrityselämään laajasti. Aura Golfissa olen toiminut klubitoimikunnassa ja useampaan otteeseen markkinointitoimikunnassa, jossa toimin tälläkin hetkellä.

Meillä auragolfilaisilla on upea kenttä, jossa on myös oheispalvelut kunnossa. Ollaan siitä ylpeitä! Jäsenet luovat kentälle fiiliksen, jota omalta osaltani haluan olla rakentamassa. Olenkin päättänyt asettua ehdolle Auran Golfin kapteenin tehtävään.

Mikäli minut valitaan luottamustehtävään Aura Golfin kapteeniksi, haluan olla helposti lähestyttävä, kuunnella jäsenistöä ja viedä hallituksessa eteenpäin jäsenille tärkeitä asioita, joilla rakennamme entistä parempaa Aura Golfia. Vaikka lajia uudistetaan, minulle on tärkeää, että golf on edelleen golfia eli kentällä toimitaan sääntöjen edellyttämällä tavalla kanssapelaajia kunnioittaen. Tätä haluan kapteenin roolissa vaalia. Vapaasti kuitenkin Seppo Palmisen ajatuksia lainaten “Golfista, kuten myös elämästä, pitää nauttia. Se pitää ottaa tosissaan, mutta ei tosikkona”.

Tommi Savolainen
Ensikosketuksen lajiin sain 80-luvun lopulla käydyssä TS-golfkoulussa ja peli vei nopeasti mukanaan. Vuosien saatossa golfista on tullut tärkeä harrastus, jonka parissa on koettu hienoja hetkiä ja solmittu kestäviä ystävyyssuhteita.

Viime vuosina on herännyt kiinnostus päästä vaikuttamaan seuran toimintaan ja tulevaisuuteen. Muutaman vuoden ajan olen jo ollut mukana eri toimikuntien toiminannassa josta näkyvimpinä tuloksina ovat seuran 60v. Juhlajulkaisu ja nykyiset verkkosivut. Uskon, että näiden lisäksi minulla on seuralle vielä paljon annettavaa ja tästä syystä olen päättänyt asettua ehdolle Aura Golfin seuraavaksi kapteeniksi.

Olen aktiivinen pelaaja ja pyrin mahdollisuuksien mukaan osallistumaan kilpailuihin ja muihin seuran järjestämiin tilaisuuksiiin. Toimikuntatyön kautta seuran tila ja toiminta ovat tulleet muuten tutuiksi. Kaikki asioita joiden uskon auttavan kapteenin tehtävien kunniakkaassa hoitamisessa.

Minusta Aura Golfissa arvokkainta on sen jäsenet ja lähes 30 golfkesäni aikana olen oppinut tuntemaan suuren osan teistä. Olisi kunniatehtävä saada toimia luottamushenkilönänne seuramme hallituksessa.

***

Aura Golf ry:n hallituksessa on erovuorossa seuraavat tehtävät:

Puheenjohtaja
Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Toni Laakso on ilmoittanut, että ei ole enää käytettävissä tehtävään. Täten 27.2.2019 pidettävä yhdistyksen vuosikokous valitsee uuden hallituksen puheenjohtajan.

Kapteeni
Seuran nykyinen kapteeni Kari Kanervo on hoitanut tehtävää kaksi kolmen vuoden jaksoa eikä ole enää käytettävissä tehtävään.

Kiinteistö- ja rakennustoimikunta
Toimikunnan nykyinen puheenjohtaja Sauli Gustafsson on ilmoittanut olevansa edelleen käytettävissä tehtävään, jos jäsenistö näin haluaa.

Kilpailu- ja tasoitustoimikunta
Toimikunnan nykyinen puheenjohtaja Peter Rosenberg on ilmoittanut olevansa käytettävissä jatkokaudelle, jos jäsenistö näin haluaa.

***

Aura Golf ry:n sääntöjen 6 §:ssa määritetään hallituksen jäsenten määrä sekä vastuualueet, joiden hoitamiseen hallituksen jäseneltä edellytetään kyseessä olevien asioiden erityistä tuntemusta.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan Aura Golf ry:n vapaaehtoistyöhön hallitustyöskentelyn muodossa, niin sinulla on mahdollisuus kertoa Aura Golfin kotisivuilla halustasi asettua ehdolle johonkin em. mainituista tehtävistä. Yhteydenotot seuran toimistoon, [email protected].

EHDOKKAITA AURA GOLF RY:N HALLITUKSEEN
Tämä sivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä tätä verkkosivustoa hyväksyt tietosuojakäytäntömme.