Suomeksi På Svenska In English

Aura Golfin väyläjärjestys

Arvoisat Aura Golf ry:n jäsenet,

 

Pelikaudella 2016 kokeiltiin kentällä yhden viikon ajan (viikko 30) vaihtoehtoista pelijärjestystä, jossa lähdettiin normaalisti 1.tiiltä, sen jälkeen pelattiin Kuuvan väylät (14-17) ja etuysiltä väylät 2-5. Yhdeksän pelatun reiän jälkeen oli mahdollisuus pitää tauko klubilla. Takaysillä pelattiin väylät, jotka normaalijärjestyksen mukaisesti ovat 6-13 ja 18.

 

Kierrosaikoja tarkkailtiin viikon aikana siten, että pelaajia pyydettiin kirjaamaan caddiemasterilta saatuun lappuun 1. ja 10.tiin lähtöajan lisäksi saapumisaika puoliväliin, kierroksen päättymisaika sekä tieto siitä pitikö ryhmä tauon klubilla. Vastauksia saatiin runsaasti  ja niistä sai luotua hyvän kuvan väyläjärjestyksen vaikutuksesta pelinopeuteen. Yhteenvetona kierrosajoista voi todeta, että aamun kierrokset ennen klo 9.00 pelattiin vielä kohtuullisessa nopeudessa. Aamupäivän kierrosaikojen keskiarvo klo 9.00 ja 12.00 välillä ylitti kentän ihannepeliajan, joka on 4 h 15 min. Iltapäivällä kierrosaikojen keskiarvo ylitti ihannepeliajan enimmillään 25 minuutilla.

 

Kerättyjen tietojen perusteella noin puolet peliryhmistä pitivät tauon klubilla kierroksen puolivälissä. Siirtymiin käytettävä matka lisääntyi normaalijärjestykseen verrattuna on 450 metriä. 

Kentän sisään rakennettua "junnukenttää" ei vaihtoehtoisella pelijärjestyksellä pystyisi enää käyttämään ja samoin suositut viiden reiän iltakierrokset siirtyisivät Kuuvan puolelle eikä tätä saatujen palautteiden mukaan pidetty hyvänä ratkaisuna. 

Kokeilujaksolta saatujen tietojen perusteella olemme päättänet pitää vanhan väyläjärjestyksen voimassa.

 

Ystävällisin terveisin

 

Aura Golf ry
hallitus